Moni yrittäjä kamppailee saman pulman kanssa: kuitit, laskut ja muut tositteet ovat sekaisin ja pahimmassa tapauksessa hukassa.

Vaikka useimmat yritykset siirtyvät nykyään heti yritystoiminnan alusta alkaen keskitettyyn sähköiseen kirjanpitoon, on paljon yrittäjiä, joilla osa tositteista löytyy pdf.-tiedostoina sähköpostista, osa kuvankaappauksina puhelimesta, osa ryttyisinä myttyinä lompakosta ja loput hajanaisina papereina pitkin poikin toimiston pöytiä.

Ymmärrämme tämän, sillä kaikki yrittäjät haluavat keskittyä varsinaiseen liketoimintaansa ja taloushallinto on monelle vain pakollinen paha.

Onko sähköiseen taloushallintoon siirtyminen oikotie onneen?

On, ainakin kirjanpitäjän näkökulmasta. Kaikki tositteet säilyvät varmassa tallessa ja ovat yhtä aikaa sekä yrittäjän että kirjanpitäjän tarkasteltavissa. Näin ollen kirjanpito ei ole sidottua aikaan eikä paikkaan ja me kirjanpitäjinä voimme auttaa sinua todella pikaisella aikataululla.

Perinteiselle paperiselle taloushallinnolle on yhä paikkansa ja otamme tositteita vastaan myös esimerkiksi postitse tai skannattuina tiedostoina. Jos paperisten tositteiden postittaminen on asiakkaalle kivuttomin tapa hoitaa asiat, niin toimimme näin.

Yrittäjän ei ole aina mahdollista saada kaikkia laskuja ja kuitteja sähköisenä ja esimerkiksi työajojen merkkaus on täysin makukysymys. Osa pitää perinteisestä vihkosta, johon kirjataan mittarin lukemat matkan alussa ja lopussa, osa käyttää tähän tarkoitukseen kehitettyjä sovelluksia. Autoon asennettava paikanninlaite, joka pitää täsmällistä kirjaa kilometreistä ja reiteistä on suositeltava apuväline etenkin yrittäjille, joilla tulee paljon työmatka-ajoa.

Kirjanpitäjä, jolle uskallat soittaa

Me Vinstillä olemme kirjanpitäjiä, joille uskallat soittaa. Kuten jo aiemmin todettu, jokainen yrittäjä haluaa keskittyä ydinliiketoimintaansa ja taloushallinto on monille vain pakollinen paha. Meidän tavoitteemme on hoitaa yrityksesi taloushallinto niin, että pakollinen paha olisi mahdollisimman vaivaton paha.

Olemme aina tavoitettavissa ja vastaamme kysymyksiisi mielellämme. Siihenkin, jonka olet kysynyt jo kolmesti!