NEUVONTAPALVELUT
Neuvontapalvelut
Asiakkaamme arvostavat sitä, että voivat keskustella luottamuksella oman talousasiantuntijansa kanssa. Oli kyse sitten kasvustrategiasta, verotuksesta, kustannustehokkuuden parantamisesta tai palkkamallien optimoinnista. Olemme mielellämme mukana pohtimassa ratkaisuja. Tavoitteenamme on olla tilitoimisto, jolla on aina aikaa auttaa. Meillä on taustaa myös tilintarkastuksesta jossa riippumattomuus on erityisen tärkeä arvo. Riippumattomuus on meille keskeinen arvo myös tilitoimistopalveluissa. Voit luottaa siihen, että talousasioitasi hoidetaan luottamuksella.
Meillä kirjanpitoon ja palkanlaskentaan liittyvä neuvonta sisältyy aina ennalta sovittuun kiinteään kuukausihintaan. Tämä tarkoittaa, että voit olla meihin yhteydessä ilman huolta lisäkuluista – haluamme, että asiakkaamme saavat tarvitsemansa tuen ja kysyvät apua pienellä kynnyksellä.
Tilinpäätös suunnittelu
Käymme yrityksen luvut läpi ennen tilikauden päättymistä. Samalla pohdimme onko yrittäjien syytä nostaa esimerkiksi enemmän palkkaa tai tehdä jotain muita toimenpiteitä ennen tilikauden päättymistä. Tavoitteemme on, että luvut olisi jo kuukausitasolla niin ajantasaiset kuin mahdollista jotta johto tietää missä mennään ja kykenee reagoimaan muutoksiin ajoissa.
Tämäkin kuuluu samaan kokonaispakettiin juoksevan kirjanpidon ja palkkojen hoidon kanssa ja sisältyy kiinteään kuukausi hintaan.
YHTEYSTIEDOT
Konsta Sutinen
KLT-Kirjanpitäjä
KHT-Tilintarkastaja
KTM-Hanken
konsta.sutinen@vinst.fi
0401989196
Emma Sutinen
KTK-Högskolan i Gävle
emma.sutinen@vinst.fi
0407778842